Hirvijäniskebab

Ikävä myöntää mutta pakasteesta löytyi ns. ylivuotisia lihoja jotka ovat olleet ehkä turhan kauan pakkasessa. Riistaliha ei niin helposti pilaannu kuin esim. rasvaisempi possunliha. Mutta riistalihakin ottaa pitemmän päälle nokkiinsa pakkasessa ja muuttaa makuaan. Joten ajatelinpa, että kokeillaan tehdä kebabbia.

Lihaa oli yhteensä noin 1,5kg ja tykötarvelista on seuraavanlainen:
  • hirveä
  • jänistä
  • juustokuminaa
  • paprikajauhetta
  • suolaa 
  • mustapippuria
  • ja jotain muuta haluamaasi maustetta

Samalla sain testattua tuoretta käsikäyttöstä lihamyllyä. Citymarketista ostettu ja 20 euroa maksoi, pienen hinnan huomasi laadussa sillä puinen käsikahva teki itsestään sahapurua...



Mutta siis, hirvi olikin jo valmiina jauhettuna joten alkuvalmisteluja tarvitsi vain pupu joka joutui myllyyn (mylly toimi ihan ok). Lihat sekaisin ja mausteet perään joita laitoin alkuun 1tl juustokuminaa, 2 tl paprikajauhetta ja fiileksen mukaan pippuria ja suolaa.

Kuten yleensä, tein koepaiston pienestä nökäreestä jotta saan varmistettua maun, ja sen perusteella tuli lisättyä varmaan toiset teelusikalliset mausteita, ja vähän päälle

Lihataikinaa vaivasin palttiarallaa 15 minuuttia, käsin, mahdollisemman tiiviiksi möhköksi. Möhkön jaoin kahteen osaan ja muotoilin ne pökäleen muotoon. Pökäleen käärin ensin tiukasti leivinpaperin sisään ja sen jälkeen vielä folion sisään.





Tämän jälkeen laitoimme nyytit uuniin joka oli lämmitetty 100 asteeseen ja sielä ne sai oleskella 5-6 tuntia. Lopuksi saivat tunnin verran ajatella pöydällä asioita omalle kohalleen kääreissään. Maku ei ollut nyt ihan sellainen kuin tutussa iskenderi kebabissa ja oli huomattavasti kuivempaa mutta suunta oli rohkaisevasti sinne päin!

Asiaa auttoi kastike joka tehtiin turkkilaisesta jogurtista, sitruunamehusta ja sinapista, lisäksi kasviksia ja maun mukaan tulisuutta mukaan. Itse laitoin tuoretta naga jologia pyreetä ja vampyyrisuolaa.






Tero

3 kommenttia:

  1. Kastikkeena toimii mainiosti myös bulgarialainen jogurtti, johon on sekoitettu kaksi (tai oman maun mukaan enemmän tai vähemmän) hienoksi pilkottua valkosipulin kynttä sekä hienoksi pilkottua kurkkua josta on poistettu kuori sekä vetinen siemenosa sekä valutettu puolisen tuntia (jos jaksaa odottaa).

    Uuniajasta sanoisin että joku 4 tuntia olisi optimi ja voisi säilyttää kosteuden paremmin. Lisäksi leivinpaperille en näe käyttöä, hyvin käärityn folion pitäisi riittää.

    Lopputulos on kyllä todella herkullisen näköinen, pitää varmaan käydä huomenna kaupassa hakemassa tarveaineita omaa kebab-rullaa varten.

    VastaaPoista
  2. Leivinpaprulla saapi käärittyä lihan tiukempaan ja tiiviimmäksi.

    VastaaPoista