Hillman Holsterpack - asereppu, sekä vain reppu

Olen hypistellyt silloin tällöin, kaupassa ollessani, tarjolla olleita asereppuja ja pohtinut muutamia minuutteja ostopäätöstä ja nähnyt itseni kävelemässä umpikorvessa haulikko kätösissä ja kivääri aserepussani, ja kuinka koira etsii sitä kunnioitusta herättävää homenokkaa. Miten kätevää olisi ottaa kivääri repusta kun Tessun haukunta kaikuu kuusimetsässä.

No, kun koiraakaan ei ole niin reput ovat jääneet vielä kuitenkin hyllyille paistattelemaan. (Tessu elää kylläkin muistoissa). Ehkä negatiivisen ostapäätöksen lopputulema on ollut juuri tämä tarpeellisuuden pohdinta, että tarviiko sitä sittenkään. Hintaluokka näissä vaihtoehdoissa on ollut siinä sadan euron paikkeilla joten se ei ole ollut se ratkaisivin tekijä.

Uuden haulikon myötä oli kuitenkin edessä uuden asepussin ostaminen ja päätin, että hankin nyt sen moneen kertaan hyppysissä olleen aserepun koska se voisi olla lopulta monipuolisempi. Jonkun kevyen ja jota voin käyttää tarvittaessa muussakin käytössä. Joten, jälleen kerran tutkimaan tarjontaa jota oli riittävästi.

Kävin läpi Haltit, Savotat ja ties mitkä Fauna räävenit. Jos budjetti olisi antanut periksi olisin hankkinut saman tien Eberlestockia jota kehutaan kovasti ja tuttavapiirissäkin on muutama käytössä. Laadukas ja kestävä, tämä tietenkin näkyy myös hinnassa. Mutta kuten yleensä, budjetti ei anna periksi tuollaisille ostoksille.

Joten hintahaarukka asetettiin osoittamaan 0-100e välille.

Tykästyin aikoinaan tuohon Hillmannin Trackerpackiin joka oli ns. suhteellisen hyvää halvalla -ratkaisu (Hillman Trackerpack - pienen rahan metsästysvaljaat) niin päätin kokeilla saman firman asereppua joka näytti kuvissa OK:lta ja tekstissä hyvältä.





Mennääs sitten asiaan. Repussa on lannevyö jossa riittää säätövaraa isommallekkin käyttäjälle ja olkaimissa on rinnan kohdalla rintaremmi jolla repun saa tukevasti paikoilleen. Rintaremmin korkeus ja pituus on helposti säädettävissä. Remmin soljesta löytyy integroitu pillikin kun ja jos tulee tarve pillitellä kaverille ja miksei myös koiramiehet sitä voisi käyttää. Tosin tämä vaatii soljen avaamista jotta siihen pääsee puhaltelemaan muuutta toisaalta taas ei ole sitten pilli kaularemmissä heilumassa ja kolisemassa.

Olkaimet oli tarpeeksi leveät ja tarpeeksi topatut jolloin ne ovat mukavat pidemmällä kävelyllä ja painavemmallakin taakalla mutta aseen vientiä ampuma-asentoon nämä eivät haitanneet. Perä ei jää jumiin olkainten reunoihin eikä myös siinä ole muita ylimääräisiä härppäkkeitä edessä jotka häiritsivät ampumista. Olkainten säätäminen onnistui hyvin myös kävelyn aikanakin.

Tässä Hillmannin kantolaitteessa on panostettu onneksi myös käyttömukavuuteen. Olkaimista ja selkäosasta löytyy pehmustetta ja verkkokangasta joka parantaa hieman hengittävyyttä ja eikä kosteus jää ihan heti siihen kontaktiin, repun ja selän väliin. Kokeilin ottaa juoksuaskelta ja hyppiä aseen ollessa repussa, ja reppu selässä, tietenkin. Pehmustetta oli selkäosiossa tarpeeksi joten reppua oli miellyttävä pitää selässä, ase ei hakannut selkään ja reppu pysyi tukevasti paikoillaan.




Molemmilla puolilla reppua on kuminauhakiristeiset verkkotaskut. Toisen taskun yläpuolella on kumiremmi jonka käyttötarkoitus on varmaankin pidemmän tavaran paikallaan pitäminen. Tai ainakin minä sitä siihen tarkoitukseen käytin kun laitoin taskuun retkikirveen ja remmillä kiristin paikoilleen. Vastaavanlaisen virityksen kannattaa lisätä myös toiselle puolelle.

Repun yläkautta kulkee, verkkotaskusta toiseen, n. parin sentin levyinen nylonremmi. Muutamissa kohdissa se on ommeltu niin, että siihen muodostuu lenkkejä joihin voi kiinnittää haluamiaan tavaroitansa tai saalista. Sama remmi toimii myös kahtokahvoina jotka löytyy päältä ja sivuilta niin, että reppua voi kantaa vaakatasossa.

Sisäpuolta ei ole sen kummemmin lokeroitu, eikä sille ole tarvetta tämän kokoluokan repussa. Sieltä kuitenkin löytyy pieni, erillinen verkkotasku jossa on vetskari. Lompakko, autonavaimet ja muut tämän kokoiset artikkelit mahtuu taskuun vaivatta.

Tilavuus on noin ilmoitetut 20 litraa. Tämä oli ihan riittävä päivän toimintoihin kun minulla oli pakattuna: nokipannu, litranmaito, makkarapaketti, sinappi, mehupullo, kaksi kuksaa, isompi termospullo ja jotain muuta härpäkettä. Sinänsä repun etuosaan, tuohon logon alle oli taas helppo ommella muutamia molle-lenkkejä joihin saisi omia taskuja kiinni tuomaan lisätilaa mutta sille en ole vielä nähnyt tarvetta. Tietenkin tämä toisi taas selvyyttä tavaroiden sijoitteluun.

Ainoa mikä jäi tässä vähän harmittamaan oli tuo lantiovyö joka on sinällään omaan käyttötarkoitukseen hyvä ja toimiva mutta siihen voisi vaihtaa tai lisätä hieman tukevampaa materiaali johon saisi kiinnitetty pari irtopanostaskua joka vapauttaisi panosvyön käytöstä, jos sellaista käyttää. (Joo, on takissa ja housuissa taskutkin mutta en halua että panokset pyörii roskan ja muun nöyhdän seassa.)





Asepussin alaosa oli säädettävissä lyhyemmälle aseelle sopivaksi jotta aseen ottaminen repusta on helpompaa ja tosin helpottaa myös pidemmän aseen poista ottamista kun saat otteen "keskemmältä" ja on vähemmän asetta repussa pois vedettäväksi. Pidemmän aseen kanssa täytyy vain muistaa, että perä tulee tässä tapauksessa päätä korkeammalle ja tällöin täytyy olla joissakin matalemmissa paikoissa nöyrempi. 

Aseen ottaminen repusta vaatii hieman harjoittelua mutta minultakin tämä onnistui muutaman kokeilukerran jälkeen riittävän hyvin. HUOM. En tietenkään suosittele, että ladattua asetta aletaan räveltään pois repusta. Aseen takaisin laittaminen reppuun, repun ollessa selässä, ei onnistu juuri ollenkaan. Tilanteen mentyä ohi kannattaa reppu ottaa pois selästä ja laittaa ase vasta sitten takaisin paikoilleen. 

Asepussiin mahtui hyvin Benellin M2 28" piipulla varustettuna. 




Mukava lisä tässä repussa on se, että asepussukan saa laitettu siististi piiloon. Mitään aukkoja tai lärpättäviä lärppiä ei jää näkyville. Asepussi pakkaantuu omiin lokeroihinsa eivätkä vie tilaa reppuosiosta. Ei pullistele eikä paina selkää vaan reppu näyttää siistiltä, tavalliselta repulta. Ja kun asepussin osat ovat kiinteitä niin ne eivät unohdu tai joudu hukan perittäväksi.

Yleisestä laadusta vielä muutama sananen. Ompelut on kestävän näköistä ja viimeistely on siistiä, ei ainakaan tässä vaiheessa, mikään ei ole alkanut rispaantumaan tai purkautumaan ennen aikojaan. Tähän hintaluokkaan olevaan laatuun olen tyytyväinen. Ja aina saa korjattua jos jokin nurkka alkaa rispaantumaan.

Nyt kun käytössä on tuollainen asereppu niin tarpeellisuus on tullut todettua ja varsinkin, kuinka kätevä tuollainen on. Olen käyttänyt tätä reppua metsällä, retkellä ja ampumaratareissuilla. Jopa mietin, että hankkisi sopivan kokoisen putken joka mahtuu asepussiin ja jonka sisälle mahtuisi virvelin vavat...

Linkki tuotteen sivulle jossa laajaa tekstiä ja parempia kuvia:  www.kivelaoutdoor.com/Hillman_Holsterpack.html

Tässä vielä maahantuojan/tuotteen selite:
Vahva Duratex® kangas. AIRFLO® - 3D selkätuuletus. Biologic® titanium mikrobeja tuhoava käsittely, joka eliminoi hajuja. DWR dual käsittely, joka tekee kankaan pinnasta vettähylkivän. Kylmänkestävät pikalukot. HYPALON vahvikkeet. Radiokiinnike viillekkeessä.

Pääosasto helposti avattavissa auki vetämällä. Sisätasku avaimille yms. Ergonominen ja hengittävä lantiovyö. Sivuverkkotaskut esim. juomille. Sivu- ja yläkantokahvat. Matalaprofiilinen säädettävä rintaremmi, pikalukossa pilli. Ohuet viillekkeet.

Asekoteloon mahtuu säältä suojaan huputettuna jopa 128 cm pitkä ase - eli useimmat haulikotkin mahtuvat. Reppua voidaan käyttää umpinaisena aselaukkuna ja kuljettaa asetta tarvittaessa auton takapenkillä esim. hirvipassin siirtymillä.

Tero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti