Peuraa paahdetulla lanttupedillä ja porkkanasuppispyree



Loman loppumisen kunniaksi tein lohturuokaa riistasta. Ehkä vähän harmittaa myös kun ei kyyhkymetsään pääse... 


Tykötarpeet olivat: 

Peuran filettä
1-2 lanttua
3 porkkanaa
Desi kasvislientä
Kermaa
Kourallinen sieniä
Kylkeen jos haluaa niin pottua.

Ainoa etukäteisvalmistelu oli tässä hässäkässä liha jonka otin huoneenlämpöön lämpenemään hyvissä ajoin. Kevyt huuhtelu ja paperilla kuivaus. Sinänsä helppo ruoka sillä kaikkia saa alkaa häslää yhtaikaa.

Porkkanapyreen aloitetaan pehmentämällä porkkanat. Tällä kertaa homma hoidin höyrykeittimessä. Samaan aikaan, samassa aika-avaruudessa pannun voi laittaa kuumenemaan ja alkaa paahtamaan lanttukuutioita suht runsaassa öljyssä/voissa. 

Lanttukupikoita saa paahtaa niin kauan, että ovat pehmeitä ja saavat pintaan sen kuuluisan kullanruskenpinnan ja hieman karamellisöitynyt pinta, sellanen rasvasen rapean ihana. Kokeilemalla ja maistamalla tiedät kun on valmista. Kun nää on valmiit niin nostetaan ne pois rasvasta omaan pikkukattilaan ja laitetaan sen hellalle jälkilämpöön ajattelemaan asioita omalle kohalleen. En maustanut heitä mitenkään sillä maku oli vallan bueno.

Huom. pannu rasvoineen jätetään rauhaan odottamaan uutta tilaisuutta.

Kun taas porkkanat on pehmeet niin vaihetaan nekin pienempään kattilaan ja näytetään niille teharia. Pikkuhiljaa lisätään vuorotellen kasvislientä ja kermaa. Ja kuten meinasin unohtaa niin lisätään ne sienet viime tingassa. Käytin kuivatut sienet jäljelle jääneen kasvisliemen kautta, hieman kiehautin ja sitten pyreeseen. Tehosauvaa niin kauan, että koostumus on silee mutta ei juoksevaa ettei se ole aina parrassa tai rinnuksilla.

Tietoisku: Perheessämme ei voi käyttää yleisessä ruuanlaitossa tavallista maitotuotetta missään muodossa vaan joudumme korvaamaan sen soija tahi riisituotteitta. Pääasiassa soijalla koska riisiliemet on aika pahoja. Aluksi arastalin soijakermojen käyttöä, notta mahtuvatko maut suuhun perinteisen aidon voin ja kerman jälkeen mutta korvaavat tuotteet eivät vaatineet edes totuttelua.

Joidenkin ruoka-aineiden kanssa esim. soijaruokakerma on jopa parempaa. Se pitää koostumuksen ja on tarpeeksi täyteläistä. Suosittelen kokeilemaan ja eipä tarvi pähkäillä millä lehmäkerman korvaa. Toimii makeissa ja suolaisissa tuotteissa. Jopa kalakeitossa. Tässä tapauksessa se kannattaa lisätä lopuksi ennen ruokailua.

No niin. Kun pyree alkaa olemaan viimesillään niin laitetaan pannu kuumenemaan. En tiedä kuinka paheksuttavaa se on kun käytettään kerrallaan lämmitetty paistoöljy mutta kun siinä lanturoolat paistoin niin päässäni kehitin, että rasvaan olisi jäänyt lantun hyvää makua ja aromia ja lihat siinä paistaessa, siirtyisi se myös lihaan. 

Lihaa paistetaan 3-4 minuuttia per puoli ja jonka jälkeen lihat piilotetaan jäähylle folioon hetkeksi. Ennen paistamista hieroin pintaan suolaa, pippuria ja muita haluttuja mausteita.

Sitten onkin jo valmista ja saa alkaa laittamaan pötyä lautaselle. 

Nam ja röyh.

Tero

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti